perjantai 26. syyskuuta 2014

Järeät aseet käyttöön

Mahan kasvaessa on otettu käyttöön järeämmät aseet käyttöön, jotta ulkokuori ei täysin rupsahtaisi vatsakummun kasvaessa. Raskausarpien ilmestyminen taitaa olla kiinni monesta seikasta, kuten geeneistä, painonnoususta, ja muista tekijöistä, mutta arpien välttämiseksi ihon hoitamista kuitenkin suositellaan. Ihon hoitaminen ja rasvaaminen ei siis välttämättä auta, mutta saattaa auttaa raskausarpien ilmestymiseen.

Alkuraskauden aikana en kokenut tarpeelliseksi öljytä ihoani koska raskausvatsani oli lähes olematon. Nyt kumpu alkaa kuitenkin tulla esiin ja kävin ostamassa kunnon arsenaalin ihonhoitoa varten. 

Vasemmalta: Bio Oil, BodyShop Cocoa Butter Stick, balance Me Super Toning Body Wash, Lumene Berry Refresh Shower Gel 2in1

Vauvafoorumit ja blogit ovat pulloillaan suosituksia voiteista ja öljyistä, joiden nimeen raskaana olevat vannovat. Tein tietysti omat tutkimukseni ja hankin lopulta aika lailla samat hyväksi koetut voiteet.

Bio Oil - klassikko raskaana olevien keskuudessa, jonka nimeen monet vannovat. Itse käytän tätä iltaisin ennen nukkumaan menoa, koska ihon pinnalle jää tämän jäljiltä kevyt öljymäinen tuntuma. Ei siis haittaa jos vaatteisiin tai iholle jää kevyt kerros öljyä. Lisäksi öljyssä on aika erikoinen, jopa lääkemäinen, tuoksu.

Cocoa Butter -  Body Shopin kaakaovartalovoita suositellaan raskausarpien ehkäisemiseksi ja myyjä suositteli minulle nimenomaan tätä puikkomaista muotoa. Tämä on helppo ja kätevä tapa levittää voita iholle ja kädet pysyvät siisteinä. Aika tuhti koostumus, joka levittyy kuitenkin ohuesti iholle eikä tunnu öljyiseltä. Helppo siis käyttää aamukiireissä. 

Balance Me - "kiinteyttävä" suihkugeeli, jonka itse asiassa sain jonkun nettikaupan tilauksen yhteydessä.  

Lumene Suihkugeeli-kuorinta-yhdistelmä -  tämä on itse asiassa ollut pieni pettymys. Odotin kuorivien rakeiden olevan isompia, ja kuorivan ihoa vähän tehokkaammin kuin mitä todellisuudessa tekee. Enemmän suihkugeeli kuin kuorinta.  

Olen siis vuorotellut tuotteiden käyttöä enkä voi sanoa millaisia vaikutuksia tuotteilla on. Tai nimenomaa ehkä siis hyvä, etten huomaa mitään, ehkä nämä siis toimivat. Olen levittänyt tuotteita kaikille niille kropan alueille, jotka tulevat venymään - vatsalle, reisille, kyljille ja rinnoille.. Eli käytännössä lähes joka paikkaan

Lisäksi yritän jaksaa kuivaharjata ihoani joka ilta ennen Bio Oilin levittämistä. Kaapissani on aiemmalta kuivaharjaushanska, jonka parissa yritän viettää muutaman minuutin per puoli.



Haasteena tässäkin asiassa on jatkaa ihon hoitoa joka päivä aina raskauden loppuun asti. Olen yleisesti todella laiska rasvaamaan ihoani ja yleensä havahdun siinä vaiheessa kun sääret ovat niin karheat, että sukkahousut eivät enää liu'u jalkaan... Ehkä tästä muodostuu hyvä tapa, joka jatkuu myös raskauden jälkeen! 

2 kommenttia:

  1. Ihanan ahkeran kuuloinen kyllä olet, kun on noin monia tuotteitakin! :)
    Itse kun olen "iso tyttö" alunperinkin en ole kauheasti panostanut masurasvoihin tai muihin, koska jälkiä vatsassa/ja muualla lihomisesta on jo, niin en usko että kovin kummoiseksi tuosta enää menee mutta pari kertaa viikossa rasvailen ja kuorin kyllä :)

    VastaaPoista
  2. Moikka! Itse käytin ensimmäisessä raskaudessani Bio oilia pelkästään, (ehkä kerran päivässä tai harvemmin), eikä mulle jäänyt mitään arpia tai muutakaan näkyvää. Tosin kuten totesitkin niin voi olla että voiteilla on enemmän lume-vaikutusta ja geenit tms vaikuttavat tähän asiaan... Jotkut ystävät ovat myös tykänneet Weledasta.
    Ehkä mä nytkin hankin tuota Bio Oilia hieman kuitenkin -vaikka varmuudeksi :) Sanovat kyllä että toisessa raskaudessa saattaa jäädä kaikenmoisia "jälkiä" jo herkemmin ;)

    VastaaPoista