keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Imetysajan ruokavalio

Kesäksi kuntoon -projektini vaatii kuntoilun lisäksi myös ruokavalion tuunausta. Raskausaikana herkut tulivat järjettömän makeanhimon takia tutuksi ja jokailtaiseksi tavaksi. Onneksi raskausajan makeanhimo on mennyt ohi ja nyt imetysaikana ei ole tehnyt mieli herkkuja juuri lainkaan. Imetysaikana ruokavalion pitää olla monipuolinen ja riittävä maidontulon turvaamiseksi. Samoin riittävän veden juominen on todella tärkeää. Itselläni on jatkuva jano ja yritänkin juoda vettä koko ajan. Pöydällä on päivisin iso kannullinen vettä muistuttamassa juomisesta ja öisin yöpöydällä on vesipullo. Imetyskertoja tulee päivässä 6-8 päivällä ja 2-3 yöllä, joten tarvitsen riittävästi ruokaa ja nestettä. Nyt kun imetys on lähtenyt toimimaan tarkoitus olisi imettää Abua noin 6-7 kuukautiseksi.  

Imetysajan ruokavalio on raskausaikaan verrattuna muuttunut siten, että syön entistä enemmän hiilareita ja vähemmän makeita. Syön aamiaisen, kunnon lounaan, pienen välipalan sekä päivällisen. Miehen mukana rytmi on muuttunut myöhäisemmäksi kuin mitä itse haluaisin, ja syödäänkin päivällistä vasta kahdeksan aikaan illalla. Imetys lisää energiantarvetta vain noin 500 kalorin verran, mutta itse olen yöimetysten aikaan hurjan nälkäinen ja aamulla koittaa lähes nälkäkuolema. Nyt jääkaapissa onkin pieniä rahkavälipaloja, jos yöllä on pakko syödä jotain.

Yritän panostaa ruuan laatuun ja syödä paljon tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ihan Abunkin hyvinvoinnin kannalta, mutta ajanpuute pakottaa välillä menemään siitä missä aita on matalin. Raskausaikana aamiaisena oli yleensä smoothie ja kananmuna jossain muodossa. Nykyään syön joko puuroa tai mysliä marjoilla ja rahkalla sekä pienen palan ruisleipää. Jos Abu nukkuu aamulla tarpeeksi pitkään, saatan ehtiä panostamaan terveellisempään aamiaiseen kuten tänään aamulla. 


Aamiaiseksi tein tänään siis vihersmootien ja amarattipuuroa mansikoilla ja manteleilla. Vihersmoothieen laitoin banaanin, kiwin, kourallisen pinaattia, kookoshiutaleita, chia-siemeniä sekä mantelimaitoa. Amarantti oli itselleni täysin tuntematon, kunnes löysin netistä ohjeen amaranttipuuroon. Amarantti on Meksikossa ja Perussa käytetty perinteinen vilja (tai itse asiassa "valevilja"), jota käyttivät jo Asteekki-intiaanit. Amarantti-kasvin siemenet sisältävät hurjasti proteiinia ja terveellisiä ravintoaineita kuten kalsiumia, magnesiumia ja C vitamiinia. Löysin Punnitse & Säästä kaupasta amaranttia, joten ostin sitä kokeilumielessä pienen määrän. Liotin siemeniä yön yli pienessä määrässä vettä, keitin siemeniä suolatussa vedessä noin puoli tuntia, lisäsin pienen määrän mantelimaitoa ja voilà - puuro on valmis. Maustoin puuron pakastemansikoilla, ruohituilla manteleilla ja hunajalla. Puuron maku oli aika erilainen, mutta mieto ja maustui ihan kivalta lisukkeiden kanssa.

Abulla on ollut tällä viikolla mahavaivoja, joiden syyksi epäilen suklaan syöntiä. Löysin kaapista joulusuklaan jämiä, jotka katosivat parempiin suihin (eli omaani!) heti alkuviikosta. Abu tuntuu kärsivän omasta suklaanhimostani, joten täytyy lopettaa vähäinenkin suklaaherkuttelu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti