keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Vessaleluja ja muita harhautuskeinoja

Tiedättehän sen hetken, kun käännät selkäsi ihan vain muutamaksi sekunniksi viedäksesi vesilasin keittiöön, ja sinä aikana vauva on turbovauhdilla ehtinyt pistorasian luo - ja on juuri tunkemassa yltä päältä syljessä olevat sormensa siihen?  Joo-o, näitä hetkiä riittää!

Abu on päässyt siihen ikään, että kaikki muut tavarat paitsi omat lelut ovat superkiinnostavia. Olohuoneessa kilparyömitään jatkuvasti kiinni pistorasioihin ja näperrellään niitä. Tiukka EI saa pojan nauramaan ja ryömimään kovempaa kiinni kaikkeen kiellettyyn. Suojasimme pistorasiat vauvasuojilla, mutta en silti halua pojan oppivan, että sähkölaitteisiin saa tunkea sormia. Liikkumisen vauhti on niin kova, että poikaa ei voi enää jättää sekunniksikaan pois silmistä. Ja vaikka Abu on näköetäisyydellä, hän saattaa silti ennättää tehdä jotain hölmöä ennen kuin itse ehtii väliin. Yleensä juuri silloin, kun itselläni on kädet täynnä jotain muuta.

Onneksi olen oppinut muutaman kikan, joilla harhauttaa pojan huomio muualle. Tällaisen vipeltäjän kanssa vessassa käyminen olisi täysin mahdotonta ilman muutamaa temppua. Meillä on vessan vieressä jemmassa erityiset lelut - vessalelut. Niillä ei leikitä muuten, joten niissä on sen verran uutuusarvoa, että saan 20 sekuntia aikaa vessassa käyntiä varten ennen kuin vipeltäjä lähtee liikenteeseen. Kun Abu saa käsiinsä hienon rekan ja junan, niitä käännellään ja ihmetellään, ja lopulta laitetaan suuhun. Sen jälkeen todetaan, ettei niissä ollutkaan mitään jännää - ja kas, mikäs roskis se tuossa onkaan.



 Välillä on turvauduttava temppuihin myös ruokaillessa. Pääsääntöisesti Abu syö tosi hyvin ja avaa kiltisti suutaan kaikelle ruualle. Toisinaan, kun suurin nälkä on ohitettu, alkaa venkoilu. Pää kääntyy edestakaisin ja kurkotellaan lattialla olevia leluja kohti. Helpoin tapa saada lapsen huomio muualle olisi laittaa joku lastenvideo pyörimään naaman eteen, mutta en halua opettaa Abua siihen että ruokaillessa on videoviihdykettä. Sen sijaan pari muuta kikkaa yleensä toimii harhautuksena. Ensinnäkin, naaman vääntely ja naurattaminen toimii aina. Samalla kun suu avautuu nauramaan, saa yhden lusikallisen ruokaa suuhun. Toinen tosi jännä kikka on kaikki ns. normaalit keittiövälineet kuten mittakupit ja puulusikat. Näillä kun leikkii saa samalla syötettyä muutaman lisälusikallisen ruokaa. 



Toki Abu osaa sanoa koska on saanut tarpeeksi ruokaa, eli ei poikaa saa ylisyötettyä. Näillä tempuilla saa vain muutaman lisälusikallisen suuhun, ennen kuin hermostutaan tai aletaan muuten venkoilla. 

On ihanaa, että Abu on alkanut liikkumaan ja osoittamaan omaa temperamenttia. Samalla on turhauttavaa jatkuvasti juosta perässä sanomassa EI ja nostelemassa poikaa pois johdoista ja muista sähkölaitteista. Lopulta eilen kyllästyin siirtelemään poikaa jatkuvasti pois, ja laitoin muutaman ruokapöydän tuolin sivuttain lattialle blokkaamaan pistorasiat. Äiti 1 - poika 0. Toistaiseksi.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti