maanantai 9. marraskuuta 2015

Ihana ensimmäinen isänpäivä

Eilen juhlittiin miehen isäuran ensimmäistä merkkipaalua - isänpäivää. Aamu alkoi aika arkisissa puuhissa; noustiin Abun kanssa jo seitsämän jälkeen aamupuurolle ja jätettiin isimies nukkumaan hiukan pidempään. Herättyään mies lähti aamutreeneihin crossfitiin, joka antoi minulle aikaa valmistella isänpäiväbrunssia. 

Kortti oltiin Abun kanssa "askarreltu" jo pari päivää aiemmin. Halusin jättää Abusta jonkin muiston ja kun kynä ei pienellä pysy vielä kädessä, oli se konkreettinen jälki jalan kuva kortissa. Käytettiin musteena mustikkasosetta, joka toimi yllättävänkin hyvin. Käden kuvan painaminen korttiin oli aika mahdotonta, Abu kipristeli sormia ja yritti tarrata kortista kiinni. No, lopputuloksena kortissa on myös Abun kädenjälki, mutta lähinnä vain kasa mustikkaa. Muisto sekin!


Miehen palattua treeneistä, istuttiin alas herkkubrunssille. En jaksanut tehdä kakkuja itse (vaikka mies muisteli omin kätösin leipomaansa äitienpäivän mustikkajuustokakkua), joten kävin salaa yhtenä iltana ostamssa lähikaupan Pirkan mutakakun. Mutakakku oli kuitenkin tosi hyvä ja helppo pieni herkku brunssin jälkkäriksi. Herkun kanssa oli tietysti tarjolla mansikoita, vaniljajäätelöä ja kuohuviiniä.







Brunssin jälkeen pakattiin Abu rattaisiin unille ja suunnattiin kohti vanhempieni kotia juhlimaan isänpäivää perhepiirissä. Koolla oli koko sakki - sisarukset ja heidän lapsensa, Abun serkut. Meidänkin perhepiiri on kasvanut parissa vuodessa kunnon laumaksi, myös "pikku"veljeni juhli sunnuntaina ensimmäistä isänpäiväänsä.

Abulla on maailman paras isä - huolehtiva, hauskuuttava, osallistuva ja ylpeä pojastaan. Tällaisina päivinä nousee mieleen suuri kiitollisuus, ihanasta miehestä ja yhtä ihanasta pojasta. Mahtavia miehiä kummatkin!

Toivottavasti isänpäivä sujui kaikilla leppoisissa perhetunnelmissa! 

1 kommentti: