maanantai 30. marraskuuta 2015

Päivärytmi 10kk vauvalla

Katselin aikaisempia kirjoituksia kesältä ja erityisesti kirjoitusta Abun päivärytmistä, ja yllätyin että rutiinit ovat muuttuneet aika vähän parin kuukauden aikana. Toki poika on isompi ja päivät ovat aktiivisempia, mutta loppujen lopuksi päivän aikataulu on pysynyt aika samana. 

Suurimmat muutokset ovat päiväunien määrässä. Abu nukkui alkusyksystä kolme lyhyttä päikkäriä, mutta unet eivät jotenkaan tuntuneet virkistävän tarpeeksi. Aina välillä unet olivat pidempiä, puolitoista, jopa pari tuntia, mutta poika ei koskaan ollut erityisen pitkäuninen. Päätin syyskuussa venyttää aamun hereilläoloaikaa, joten aloimme skippaamaan aamu-unet ja aikaistimme Abun lounasunia. 10kk vanhan pojan päivän aikataulu näyttää nyt tältä: 

6.30-7.00 - Herätys
7.30 - Aamiainen
 10.00  -  Aamu-Lounas
10.45 - Päiväunet
 13.00 -  Lounas
  15.30 - Päikkärit
  16.30 - Välipala
19.15 - Iltapuuro
19.30 - Pyjama ja Iltasatu
19.45 - Unille

Abun ongelma (ainakin näin vanhempien mielestä) on aikaiset aamut. Poika herää useimmiten jo ennen seitsämää ja me väsyneet vanhemmat yritämme venyttää omaa sänkyaikaa edes vartilla antamalla kännykän Abun hipelöitäväksi. Poika tuijottelee ruutua kiinnostuneena sen 10-15 minuuttia kunnes kyllästyy ja sen jälkeen sängystä on noustava. Energiaa täynnä oleva poika kaipaa aamupuuroa ja leikkejä. 

Ensimmäinen kunnon ruoka on heti ennen pitkiä päikkäreitä, jotta poika jaksaa nukkua eikä herää ainakaan nälkään. "Aamulounaalla" annan liha- tai kalaruokaa ja hiukan hedelmäsosetta jälkiruuaksi. Ruuan jälkeen siirrytään vaipanvaihdon kautta haalareihin ja vaunuihin. Päikkärit nukutaan samalla kun kävelen kohti keskustaa, joko hoitamaan asioita tai jonkun kaverin kanssa lounaalle.



Abu jaksaa nukkua 2-3 tuntia, riippuen päivästä. Heräämisen jälkeen vaihdetaan vaippa, leikitään hiukan ja sitten vuorossa on päivän seuraava kunnon ruoka, jälleen sosetta lihan tai kalan kanssa. Iltapäivällä leikitään ja luetaan, ja äiti yrittää siinä ohessa syödä itsekin tai saada jotain omia asioita hoidettua. Abu on nyt oppinut nousemaan itse tukea vasten pystyyn, joten monesti huomaan, että housunpuntissa roikkuu puoliksi pystyssä oleva lapsi. 

Iltapäivällä on aika toisille unille, jotka yleensä ovat 45-60 minuuttia. Lyhyet unet virkistävät sen verran, että jaksetaan olla ilman suurempaa känkkäränkkää yöunille asti. Lyhyen unen jälkeen maistuu välipala, jolloin edessä on joko kasvissosetta, hedelmäsosetta tai jotain jogurtti-hedelmäsekoitusta. 

Sitten alkaakin päivän vaikein osuus - nukkuminen. Iltapuuron syöminen menee yleensä ilman suurempia ongelmia, paitsi jos Abu on superväsynyt. Yleensä pienellä harhautuksella ja muutamalla lelulla saadaan iso lautasellinen puuroa suusta sisään. Iltasadun jälkeen tosin alkaa taistelu - nukuttaminen. Taannoisen flunssan ja hampaiden puhkeamisen jälkeen meillä on nukahtamisesta tullut tosi vaikeaa. Ainoa paikka missä Abu suostuu nukahtamaan on sylissä, käsi paidan alla. Nyt kaiken lisäksi parina yönä pojan siirtäminen omaan sänkyyn on ollut todella vaikeaa, on tarvittu muutama siirtoyritys, ennen kuin poika asettuu sänkyyn heräämättä. Lisäksi Abu yleensä herää aamuyöstä, suurinpiirtein 3.30 maissa. Silloin yleensä hippuloidaan hereillä puolitoista tai jopa kaksi tuntia ennen kuin poika suostuu nukkumaan. Aamusta nukutaan reilu tunti ja herätään aamun tohinoihin. 

Nukkuminen ja yöherääminen on mennyt niin mahdottomaksi, että meidän on pakko aloittaa taas unikouluttaminen.. Eilen illalla vietettiin miehen kanssa lähes kaksi tuntia vuorotellen sylittelemässä Abua uneen. Se kuuluisa oma aika illasta kutistui lähes olemattomiin. Lisäksi poika alkaa olemaan jo niin painava, että pitkällinen sylittely käy jo tosi raskaaksi. Hyvää käsijumppaahan se on, pojan nostelu, mutten haluaisi viettää joka ilta reilua tuntia siinä hommassa. 

Ensi perjantaina otetaan kurinpalautus, ja opetetaan Abu nukahtamaan omaan sänkyyn ja pysymään siellä. Unikouluttaminen taitaa olla meidän normaalitila, siitä ei varmaan koskaan päästä eroon...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti