maanantai 21. joulukuuta 2015

11kk - vauvasta taaperoksi

Tähän aikaan vuodesta tulee helposti muisteltua viime joulua, ja kuinka kuljin maha pystyssä viimeistelemässä jouluvalmisteluja ja vikoja juttuja töissä. Jäin tasan vuosi sitten pois töistä, äitiysvapaalle. Mies lähti Intiaan joululomalle ja minä jäin ison mahani kanssa vanhemmille joulunviettoon. Käytin kertyneet lomat alkuvuoden lomailuun, ja tarkoituksena oli hyvällä omatunnolla laiskotella kotona, valmistautua vauvan syntymään ja lukea paljon kirjoja. Ihan niin paljon kaikkea en ehtinyt tehdä, vaan toisin kävi... Abu-poika syntyi 5 viikkoa etukäteen, ihan yllättäen. 

Näitä aikoja on hassua muistella kun samalla katsoo lattialla möyrivää ja sohvaa vasten seisoskelevaa poikaa. Vuosi on niin pitkä aika, mutta samalla niin lyhyt. Vaikka tämä kuulostaa kuluneen kliseiseltä, mutta vauvavuosi menee silmänräpäyksessä ja se vastasyntyneen aiheuttama kuolettava väsymys on oikeasti aika lyhyt aika ihmisen (ja lapsen) elämässä.

Abu on nykyään tosi vauhdikas ja energinen poika. Elämä on jännittävää ja hauskaa. Kaikki tapahtumat otetaan vastaan isolla hymyllä ja kiljaisulla (naapurit varmaan ihmettelevät täältä kuuluvia ääniä). Asunnon kaikki nurkat on koluttu, ja jokaiseen pikkuiseen reikään tungetaan pikkuinen sormi... lattiakaivo, ruuvin kolot, patterin välit. Vauvasta on selkeästi kehittynyt taapero, jolla alkaa olemaan omaa tahtoa. Jos ruoka ei maistu, kädet läpsäistään yhteen juuri lusikan kohdalla, jolloin ruoka lentää käsille, tarjoittimelle, lattialle, ja äidin päälle. Mikäs sen kivempaa! Kun sanomme tiukan Ei ruuan kanssa pelleilylle, ärähtää poika takaisin oman vastauksensa. Jossain vaiheessa ruoka-aikaa kaikki lelut lentävät lattialle, mutta ilman lelua hiplattavana ruokailu on välillä... noh, haasteellista.   



Äidillä ja Abulla on oma hassutteluhetki. Aamuisin makoillaan sohvalla, Abu mahan päällä. Abu löytää äidin paidan alta pilkoittavan navan, jota on kiva kutitella. Kaikkein hauskinta on äidin kikatus ja kiemurtelu. Sille poika nauraa suun täydeltä harvahampaita.

Abun mielestä kodinkoneet ovat kiehtovan pelottavia. Pesukone on pop. Abu viihtyy käynnissä olevan pesukoneen edessä aika pitkään (ei valitettavasti koko pesuohjelmaa..), tuijottaen pyörivää pyykkiä ja katselleen vilkkuvia valoja. Imuri on Abusta tosi pelottava vehve, sitä ei uskalla lähestyä eikä sille voi tehdä muuta kuin karjua. Meillä on siis kova meteli käynnissä siivouspäivinä...  



Abulla on paljon juteltavaa ja kerrottavaa. Jatkuvasti kuuluu tätätää, papapaa, iiiieee, eeeeee...  Juttelun lisäksi poika tykkää kokeilla äänijänteitään ja kiljahdella kuuluvasti. Välillä mietin jääköhän kiljahtelu pois kun puhuminen kehittyy vai tuleeko tuo olemaan tapa vielä myöhemmin lapsuudessa. Kiljuminen kun on välillä tosi rasittavaa, mutta kuitenkin lopulta huvittava tapa. En pahemmin kiellä poikaa kiljumasta, välillä suhisen hiljaisemmaksi jos olemme julkisella paikalla liikkeellä. Minusta lapsilla on oikeus näkyä ja kuulua, myös julkisissa liikennevälineissä, vaikka jotkut vanhemmat rouvat joskus mulkoilevat kiljuvaa poikaa. 

Meillä on varsinainen 1-vuotisneuvolakäynti vasta Intian matkan jälkeen, mutta joulun jälkeen käymme ottamassa vielä tarvittavan rokotevahvistuksen. Onkin mielenkiintoista huomata kuinka paljon poika on kasvanut parissa kuukaudessa!

1 kommentti: