Viikon varrelta

Lähes viikko meni ilman blogin suurempaa päivitystä. Monet bloggaajat tuntuvat kirjoittavan lähes päivittäin ja lisäävän teksteihin kymmeniä kuvia. Itse olen ottanut lähtökohdaksi, että kirjoitan tänne silloin kun minulla on tunne, että on pakko jakaa ajatuksia ja kokemuksia. Bloggaaminen on minulle ollut lähinnä äidiksi opettelua ja kokemusten, "oppien", jakoa. 

Vuosi Abun syntymän jälkeen voin sanoa, että olen kasvanut ja kypsynyt äitinä, enää en jaksa jännittää kaikkea.  Tuntuu myös, että tapahtumarikkaan vauvavuoden jälkeen elo on tasaantunut. Abu syö ja nukkuu, ja minäkin syön ja nukun, ainakin useimmiten! Vietämme päivät joko kahdestaan kotona, muskarissa tai lounastreffeillä kaupungilla. Abu kehittyy ja kasvaa tietysti päivä päivältä, mutta niin suuria ja mullistavia virstanpylväitä ei enää ole, ainakaan ihan niin usein. Sen takia kirjoituksia tänne tulee harvemmin kuin aikaisemmin. Samalla oma ajankäyttöni on muuttunut; Abu nukkuu yleensä enää vain yhdet päikkärit ja sen ajan tarvitsen oman tulevaisuuden miettimiseen ja suunnitteluun. Kun poika on hereillä, on ihan turha kuvitella pystyvänsä istumaan koneen ääressä viittä minuuttia pidempään. Poika vaatii äidin huomion, ja kaiken. 

Tässä siis tapahtumia menneen viikon varrelta. Kun tätä luen, huomaan että kaikkea sitä ollaankin ehditty tehdä pikkumiehen kanssa!

Maanantai

Maanantaina tehtiin Abun kanssa retki Kallioon kuppiloihin. Treffasin erään entisen kollegan,  nykyisen mammakaverin, ja syötiin lounasta ihanassa Cafe Kardemummassa Brahen kentän nurkilla. Kahvilan tiskit notkuivat ihania paikan päällä tehtyjä herkkuja, mutta hillitsin itseni ja otin vain pienen lounasleivän. Abu tietysti heräsi jo samalla hetkellä kun parkkeerasin vaunut kahvilan eteen, mutta Abun tyttökaveri nukkui lounaan yli ja pidempäänkin, voi tylsyys. Lounaan ja juttelun jälkeen suunnattiin yhdessä keskustaan näyteikkunashoppailemaan.

Tiistai
Let's party! Abun kolmansia (ja viimeisiä!) synttärijuhlia vietettiin kotona pojan vauvakavereiden kanssa. Paikalla oli kaksi muskarikaveria, edellisen päivän vauvakaveri, Abun serkkutyttö, ja pari opiskelukaveriani vauvojensa kera. Juhlat meni kivasti herkkujen parissa, aikuisille oli couscous-salaattia, porkkanamuffinsseja ja karjalanpiirakoita. Vauvoille oli naksuja, banaania ja kurkkua, kuinka terveellistä! Juhlakalu oli bileiden jälkeen ihan uupunut, joten koisittiin kylki kyljessä lyhyet iltapäiväunet.

Keskiviikko
Keskiviikko on aina ollut muskaripäivä. Keväällä muskariaika vaihtui tosin aikaisempaan, joten aamut ovat aika tohinaa, jotta ehdimme ajoissa Töölön MLL:n tiloihin. Olemme alusta lähtien käyty parin muskarimamman kanssa lounaalla muskarituokion jälkeen. Kevään aikaisemman aloituksen takia jäämme ensi alkuun leikkimään MLL tiloihin ja sen jälkeen olemme suunnanneet lähistölle lounaalle. Yleensä viihdytään porukassa hyvin lähes koko päivä lounastaessa ja juttelemassa, kunnes iltapäivällä on aika suunnata kotiin iltapäiväleikkien pariin. 

Torstai
Torstaina oli poikkeuspäivä, itselläni oli keskellä päivää pakollinen meno, joten Abu lähti isovanhemmilleen hoitoon. Äitini tuli aamupäivällä päikkäriaikaan hakemaan poikaa ja käveli vaunujen kanssa kotiin. Hyödynsin itse koko oman ajan ja puuhailin omiani vielä varsinaisen tilaisuuden jälkeen, kunnes iltapäivällä hain Abun kotiin. Käytiin illalla vielä miehen ja Abun kanssa Ateneumissa katsomassa kovasti kehuttu Henri Cartier-Bresson valokuvanäyttely. 

Perjantai
En saanut perjantain vastaisena yönä unta, sillä koko selkä ja niska tuntuivat olevan täydellisessä krampissa. Olin kärsinyt koko viikon selkä- ja niskakivuista, mutta kivut äityivät tosi pahoiksi myöhään torstaina illalla. Makasin hereillä yhteen asti yöllä, kunnes mies hieroi hetken hartioitani ja sain pahimman jumin pois. Kahden kieppeillä Abu puolestaan heräsi ja pojan nukuttamiseen menikin tunti, tyypillistä. Kuudelta oli uusi herätys, kun Abu kiemurteli levottomasti vieressäni ja sitten heräsi omaan sätkimiseen. Hetken hyssyttelyn jälkeen poika onneksi nukahti ja nukuttiin vielä reilu tunti. 
Aamulla googlailin lähistöltä hierontapaikan ja lähdin sinne ensiapuun, onneksi äitini pääsi hakemaan Abun taas luokseen. Mitä sitä tekisikään ilman isovanhempia! Hieronta onneksi auttoi jonkin verran, ja pääsin eroon pahimmasta pää- ja niskakivusta. Hain Abun vanhemmiltani, ja lähdetiin vielä käymään mahtavassa Kaivarin Kanuuna -kirppiksellä. Sieltä löytyy usein hyviä lasten vaatteita, enkä pettynyt tälläkään kertaa. Löysin tosi hyväkuntoisen Ticket to Heaven -sadetakin hintaan 7€!

Lauantai
Mies valitteli jo perjantaina illalla flunssaista oloaan ja nukkuikin lauantaina aamulla pitkään. Meillä oli ollut suunnitelmissa lähteä aamusta Ikeaan, mutta päästiin liikenteeseen vasta myöhemmin. Vähän yllättäen, ostettiin Ikeasta kirjahylly ja vietettiin hyvä tovi Ikean parkkiksella sitomassa paketteja auton kattoon, sillä eihän sellaiset mahdu auton sisälle ja haluttiin säästää kuljetuskustannuksissa. Abu oli yllättävän hyväntuulinen koko kauppareissun ajan ja viihtyi kaukalossaan ilman hermoilua. Aika pitkään hän jaksoi myös katsella kun me sidottiin paketteja auton kattoon kiinni, kunnes alkoi huutaminen. Illalla olikin superhauskaa "auttaa" isiä huonekalujen kokoamisessa istumalla levyjen päällä, puremalla pahveja ja nappaamalla työkaluja...    

Sunnuntai
Päivä alkoi brunssilla kotonamme, kun luoksemme tuli 8 kaveria herkuttelemaan aamiastarvikkeilla. Olemme säännöllisesti järjestäneet brunssin aina vuorotellen jonkun kaverin luona ja päästäneet lapset vapaaksi lattialle kun aikuiset keskustelevat. Flunssa valitettavasti verotti osallistujia, mutta meillä oli mukava päivän aloitus pienessä porukassa. 
Iltapäivällä isäni tuli auttamaan kirjahyllyn kiinnittämisessä seinään. Abu-raukka oli ihan peloissaan kun asunnossa porattiin, imuroitiin ja vasaroitiin. Poika halusi kuitenkin innokkaasti auttaa tarttumalla poraan, heiluttamalla tikapuita ja istumalla tiellä, keskellä lattiaa. Oli ihanaa nähdä pienen pojan innokkuus remppahommia kohtaan, vaikka Abu olikin oikeastaan vain haittana. No, parin vuoden päästä voivat isänsä kanssa hoitaa remppahommat kahdestaan!

Äidillä ja pojalla on siis takana kiireinen viikko kahdestaan, kavereiden kanssa, isovanhempien kanssa, ja asioilla. Seuraava viikko ei tule olemaan yhtään sen tylsempi! 

Ihanaa viikonalkua kaikille! 

Talven kokemuksia

Lumi ehti jo sulaa ennen kuin sain kirjoitettua Abun ensimmäisestä pulkkaseikkailusta!

Intian matkan aikana Suomi oli ehtinyt hautautua paksun lumivaipan alle. Kaupunki hiljeni kun lumi pehmensi autojen äänet ja autojen nopeus aleni. Oli ihana palata raikkaaseen, kirpeään pakkaseen, jonka hiljaisuudessa kävellä lumi narskuen. 

 

Käytiin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa Abun kanssa pulkkamäessä. Isäni toi meille meidän vanhan pulkan (kyllä, vanhemmat tuppaavat säästämään kaiken..), jolla vietiin Abu läheiseen pikkupuistoon tutustumaan lumeen. Istutettiin poika pulkkaan ja vedeltiin häntä pitkin poikin lumista puistoa. Abu lähinnä tuijotteli hölmistyneenä lunta ja välillä tökki kinoksia tumpuillaan. Isi ja Abu laskivat muutaman kerran mäkeä yhdessä, mutta poika taisi olla vähän kauhuissaan hurjasta alamäestä... Isikin oli ensimmäistä kertaa elämässään pulkkamäessä! Hassua ajatella tällaista, kun itse muistan lapsuuteni talvet, jolloin riehuttiin pikkuveljeni kanssa lähipuistossa aina tuntikausia. Toisaalta mies vietti lapsuutensa tunnit pelaamalla krikettiä naapuruston lasten kanssa. 

 

  

Vaikka on ihanaa, ettei lasta (ja itseään) tarvitse pukea enää neljään vaatekerrokseen, kaipaan silti lumen tuomaa hiljaisuutta ja rauhaa. Nykyinen musta ja märkä maa ei tee talvesta selviytymisestä helppoa. Pakkanen ja lumi tekee kaikesta niin kaunista... vai mitä sanotte tästä viimeisestä kuvasta!

 

 

Let's party!

Syntymäpäivä.. eiku synttäriviikko! Abua on juhlittu Intiassa miehen sukulaisten kesken, oikeana synttäripäivänä perheen kanssa, ja tänään sunnuntaina kummien, isovanhempien, tätien, setien, ja serkkujen kanssa. Juhlat jatkuvat vielä tiistaina Abun pikkuisten kavereiden kanssa, ja ensi sunnuntaina muistetaan Abua vielä tyttöjen brunssilla.

Abu sai tämän päiväisissä perhejuhlissaan hurjasti lahjoja kaikilta - kahdet housut, hupparin, ensimmäiset duplonsa, äänikirjan sekä mahtavan kävelylelun. Poika oli vieraiden jälkeen ihan sippi, joten uni maistui.

Vielä hetki ennen ensimmäisten vieraiden saapumista juoksin tukka sekaisin pitkin kämppää asettelemassa kahvikuppeja ja tiuskin miehelle väärien kukkien ostamisesta (vaikka ne kukat on tosi kauniit, mutta siinä juhlastressissä jokainen minuutti oli tarpeen). Päätin jo, että Abun seuraavat 17 synttäriä järjestetään kylläkin jossain kahvilassa cateringin kera eikä kotona, tällaista viikonlopun kestävää järjestelystressiä ei kylläkään jaksa joka kerta. No, minäkin rauhoituin nopeasti ja iltapäivä olikin tosi  mukava sukulaisten ja kummien kera. Abu tykkäsi leikkiä serkkujensa kanssa, onhan leikkikavereiden kanssa peuhaaminen ihan erilaista kuin kotona kahdestaan oleminen minun kanssa. 

Abun ja Abun 2-vuotiaan serkkutytön synttäreitä juhlittiin Intiassa yhteisjuhlissa. Juhlat vietettiin pienessä mittakaavassa; tai "pienessä"... kotiin oli kutsuttu reilu 30 sukulaista ja perheen ystävää. Miehen sisko tekee pienimuotoista bisnestä leipomalla kustomoituja kakkuja ja oli tietysti loihtinut synttärisankareille upean kakun. Abun puoliskossa oli Muumeja, ja serkun puoliskossa oli tähti ja Humpty Dumpty.  

 

Intiassa lapsen ensimmäinen syntymäpäivä on todella iso asia. Yleensä lapsen syntymäpäivää myöskin juhlitaan isosti - vuokratussa juhlatilassa kymmenien vieraiden seurassa. Abun serkun 1-vuotisjuhlien kutsukortti oli tehty lehden kannen tyyliin, jossa kansikuvatyttönä oli tietysti itse synttärisankari. Intiassa myös synttärikakku on erittäin tärkeä; kynttilät puhalletaan heti alkuun, lauletaan (ja tiesitkö, että synttärilaulussa on toinenkin säkeistö, joka menee näin "may God bless you, may God bless you...") , ja sen jälkeen kakusta leikataan pala ja syötetään sormin synttärisankarille. Tällainen kakun leikkamisen traditio on tosin ihan jokaisessa juhlassa, meidänkin hääjuhlassa syötimme hääkakkua sormin toisillemme, vanhemmille ja perheenjäsenille. Kaikilla oli tietysti suu ja sormet ihan kermassa! 

Vaikka Abun juhlat Suomessa ovat pienimuotoisempia kuin Intiassa, juhlitaan niitä nyt ainakin tällä kertaa määrällisesti enemmän. Kotiimme ei muutenkaan mahdu ihan hirveän paljoa porukkaa kerralla, joten kiva jakaa vieraat pienempiin tilaisuuksiin.  Juhlahumu jatkuu tiistaina vauvasynttärien merkeissä - paikalle tulee Abun muskarikaverit ja muutama muu vauvakaveri. Vauvat voivat rymytä toistensa kanssa, sillä aikaa kun äidit nauttivat kahvista ja pienistä herkuista.

Ensimmäinen vuosi

Abu täytti eilen vuoden! Vuosi on mennyt tosi nopeasti ja hitaasti, välillä salamannopeasti ja välillä tuskastuttavan tahmeasti. Päiviämme ilahduttaa aktiivinen, iloinen, kärsimätön ja rakastettava pieni taapero. Niin, vauvasta on tullut taapero, vauvavuosi on lopullisesti ohi. 

Abun ensimmäinen vuosi tuli virallisesti täyteen eilen aamulla klo 09.47. Olin ratikassa matkalla asioille ja yhtäkkiä tajusin, että nyt on se hetki. Juuri nyt vuosi sitten sain puserrettua pienen tummatukkaisen pojan tähän maailmaan. Yhdeksän kuukauden odotuksen, aamuyöllä alkaneiden nopeiden supistusten ja ikuisuudelta tuntuvan ponnistusvaiheen jälkeen siinä hän oli. Pieni, hentoraajainen tumma poika. Itkuhan siinä ratikassa meinasi tulla.

Vuoden aikana olen ehtinyt itkea turhautumista, nauraa onnesta, koomailla puolikuolleena väsymyksestä, ihailla suurta hampaatonta hymyä, halailla pientä nukkuvaa poikaa, ja miljoonaa muuta asiaa. Tässä on Abun vuosi. 

Tammikuu

Työt loppuivat ja edessä häämötti 7 viikon loma. Tai näin piti olla, mutta Abu päätti syntyä 5 viikoa etukäteen, juuri silloin kun isänsä oli työmatkalla. Istuin yksin sairaalassa pieni vastasyntynyt sylissäni ja ihmettelin pientä perheenjäsentä. Huolestuttiin painon kehityksestä ja itkin turhautumista ja kipua kun imetys ei onnistunut. Kotona yritettiin päästä sinuiksi sen tosiasian kanssa että meitä on nyt kolme. Mies lähti töihin ja yritin selvitä arjesta päivä kerrallaan.

Helmikuu

Käytettiin uudesta pojasta nimeä Abu; Aladdin leffan esikuvansa mukaisesti poika oli hento ja karvainen. Helmikuussa vauva heräsi vastasyntyneen unimaailmasta ja alkoi reagoimaan ulkomaailmaan. Arki tuntui menevän imettäessä ja neuvolan painokontrolleissa; alussa käytiin viikoittain punnituksessa. Illat istuin sohvalla telkkarin ääressä ja imetin. Yöheräämiset eivät tuntuneet vielä miltään, hormonit kai auttoivat selviämään. Poika nukkui päikkäreitä huonosti, ja käytin päivisin paljon aikaa nukuttamiseen. Mikä äitiysloma, oli välillä mielessäni.    

Maaliskuu

Aloin itse heräämään siitä vastasyntyneen vauvakuplasta. Mielessä kävi säännöllisesti miten kivaa olisi päästä jumppaamaan ja saada pre-vauvavartalo takaisin. Väsymyksen takia koko ajatus urheilusta tuntui kuitenkin kaukaiselta. Välillä tsemppasin ja kävin salilla ja vähän hölkällä, mutta urheilu oli lähinnä poikkeus kuin sääntö. Arki tasaantui ja kävin ahkerasti lounastreffeillä ja pyörimässä kaupoilla. Mies teki pitkää työpäivää ja kävi työmatkoilla, niiden yksinäisten viikkojen aikana välillä pääsi itku pelkästä uupumuksesta. Abu oppi kääntymään mahalta selälleen, ensin kauhun kiljahduksen kera, sen jälkeen pitkän ähellyksen päätteeksi.

Maaliskuun lopussa oli vihdoin aika antaa pojalle virallinen nimi. Miehen isä ja veli saapuivat sitä varten Suomeen tutustumaan poikaan. Abu hurmasi kaikki omissa ristiäisissään kauluspaidassa ja pikku rusetissa. 

Huhtikuu

Abu alkoi leikkimään leluilla, ja heilutti ahkerasti käsiään leikkimaton alla. Roikkuvia leluja oli kiva kolistella ja kiljahdella tahdissa. Pääsiäisenä uskaltauduttiin Abun ensimmäiselle ulkomaanmatkalle Ruotsiin. Jännitettiin lentämistä ihan hulluna, mutta matka meni yllättävän helposti. Tästä saatiin lisäuskoa siihen, että selviämme myös kesämatkalla Espanjassa. 

Toukokuu

Toukokuu oli sisustamisen kuukausi. Abu sai uuden tuolin, kun tuotiin kotiin klassinen Stokke Tripp Trapp ja siihen sopiva vauvaistuin. Abu pääsi näkemään kaiken mitä pöydässä tapahtui ja malttoi leikkiä itsekseen ruokailun ajan. Toukokuussa poika sai vielä uuden, isomman sängyn. Korisänky jäi pois ja meidän sängyn viereen tuotiin valkoinen pinnasänky. Kovin paljoa poika ei tosin nukkunut siinä, vaan viihtyi lähinnä kiinni rinnassani läpi yön. Väsymys alkoi jo vähitellen painamaan enemmän. Hormonien vaikutus oli haihtumassa, varsinkin kun imetyksen rooli alkoi vähentymään.

Kesäkuu 

Kesäkuussa elettiin rankkoja ja jänniä viikkoja. Ostettiin uusi, ensimmäinen koti, ja suurin osa kesäkuusta meni remonttia suunnitellessa ja tehdessä. Abu istuskeli remonttikämpässä sitterissään, pureskeli tiikeriään ja valvoi maalaamista. Juhannuksen jälkeen päästiin vihdoin muuttamaan ja tuotiin tavarat vanhasta asunnosta uuteen. Loppukuusta aloitettiin Abun kanssa vähitellen maistelemaan kiinteitä, onneksi soseet eivät aiheuttaneet mahaongelmia. Ensimmäinen herkku oli banaani.

Heinäkuu

Kesäloma! Pitkään suunniteltu kesälomamatka Espanjaan oli kaikesta jännityksestä huolimatta menestys. Abu pärjäsi pitkät automatkat hyvin, kunhan nukkui. Kuumuus oli välillä aika tukalaa, mutta kaikesta selvisi vesi- ja maitopullojen avulla. 

Elokuu

Elokuussa oli aika pitkään odotetulle unikoululle. Abun nukahtamis- ja uniongelmat olivat verottaneet omat voimat, ja laskin päiviä unikoulun alkuun. Lähtötilanne oli se, että Abu havahtui hereille noin tunnin välein, jolloin vaihdettiin rintaa. Unikoulua treenattiin paria eri versiota muutaman viikon ajan, mutta unien laatu parani selkeästi. Useasta heräämisestä päästiin eroon ja lopulta poika heräsi 1-2 kertaa yössä. Sain vihdoin nukkua... edes vähän enemmän! 

Syyskuu

Abun liikkuminen muistutti mittarimatoa - kroppaa vedettiin mukana käsien varassa ja varpaat vähän työnsivät apuna. Kesän aikana soseiden määrään ja monipuolisuutta oli lisätty ja tein säännöllisesti Abulle omat sosepöperöt. Perunaruokia lukuunottamatta lähes kaikki maistuivat tosi hyvin. Annokset kasvoivat samaa tahtia liikkumisen kanssa, ja välillä tuntui että annoskoko oli sopiva hevoselle eikä vauvalle.

Lokakuu

Syksyn mittaan aloin miettimään tarkemmin omia työkuvioita ja Abun tulevia hoitosuunnitelmia. Päivähoidon aloitus tuntui tosi kaukaiselta, mutta hakemukset oli laitettava jo sisään hyvissä ajoin. Hoitotavan valinta tuntui (ja tuntuu) haastavalta; kuka on tarpeeksi hyvä ja turvallinen hoitamaan pientä suloista poikaani? 

Marraskuu

Marraskuu kului lähinnä omien työkuvioiden miettimisten parissa. Oli tehtävä vaikea valinta; palaanko vanhaan työpaikkaan ei-niin-motivoituneena vai otanko riskin ja yritän löytää uuden suunnan uralleni? Venkoilin asian kanssa viimeiseen päivään asti ja päätin, että tästä se alkaa, uusi suunta uralleni. Vuosi lapsen kanssa on tarpeeksi pitkä aika arvostamaan myös sitä aikuisten elämää. Pohdintojen aikana Abu oppi nousemaan seisomaan, ja tarttumaan kaikkeen sohvalle unohdettuun tavaraan.

 

Joulukuu

Vuoden viimeinen kuukausi sujui lähinnä jouluun ja Intian matkaa valmistellessa. Joulu yllätti taas, enkä ehtinyt yhteenkään joulukonserttiin ja saatiin joulukoristeetkin laitettua vain viikkoa ennen juhlaa. Joulu sujui perinteisellä tavalla perheen kanssa, ja välipäivät pestiin kilokaupalla pyykkiä ja pakattiin karmea määrä tavaraa jättimäisiin matkalaukkuihin. Tällä välillä Abu oppi kävelemään tukea vasten ja alkoi tutkimaan kotiamme entistä rohkeammin.

Vauvan kanssa Intiassa

Ilmeisesti reissuväsymys ja/tai jetlag painaa päälle, sillä olemme kaikki olleet tosi väsyneitä koko viikonlopun. Lisäksi minä ja Abu olemme kummatkin saaneet lievän flunssan - Abulla nenä valuu räkää ja mulla taas on yleisesti heikko ja kipeä olo. 

 

Pahimman reissuväsymyksen väistyttyä on aika muistella Intian matkaa ja kertoa miten ihmeessä selvisimme reissusta 1-vuotiaan kanssa.

Lentämisestä

Menomatka ei alkanut kovin lupaavasti, lähtöä edellisenä yönä Abu heräsi klo 01 ja valvoi viiteen asti. Kokeiltiin kaikki maailman nukuttamiskikat - heijattiin, pomputettiin, yritettiin antaa maitoa/vettä, kuunneltiin unimusiikkia, tassuteltiin. Vuorotellen miehen kanssa kokeiltiin aina jotain keinoa saada poika uneen, turhaan. Lopulta puoli viideltä, kun mies oli jo uuvahtanut, mulla meni hermot - laitoin pojan omaan sänkyyn ja sanoin nyt nukutaan. Puoli tuntia jouduin kuuntelemaan huutoa, kunnes Abu sammui väsyneenä petiinsä.

 

Kahdeksan jälkeen havahduttiin taas hereille, nukuttiin tietysti liian pitkään koska yleensä Abu herättää meidät viimeistään seitsemältä. Lentokentälle piti lähteä kymmenen maissa, ja sitä ennen pakata viimeiset kamat ja syödä. Kiirehän siinä tuli, mutta oltiin aikataulusta myöhässä vain puolisen tuntia. Rynnittiin lentokentälle taksille - ja huomattiin että lento oli peruutettu!

 

Jouduttiin lopulta odottamaan vahvistusta uusista lennoista oikeastaan koko päivä. Vaikka vauvan kanssa päästiin jonon ohi, uusien lentojen buukkaaminen ja varmistaminen oli hidasta. Iltapäivällä saatiin vihdoin käteen uudet lennot - Finnairilla Delhiin ja intialaisella JetAirwaysilla jatkolento Mumbaihin. Finnairin iltalennon lähtöön oli vielä useampi tunti, joten ajettiin vanhemmilleni syömään ja lepäilemään. Abu oli tietysti kiukkuinen kuin pyrstöön ammuttu karhu - päiväunet olivat jääneet vain tunnin uniin Manducassa.
 

Kun vihdoin päästiin lennolle, saatiin edes jotain iloitsemisen aihetta. Saimme hyvät paikat ensimmäiseltä riviltä seinää vasten, siinä oli hiukan enemmän jalkatilaa kuin normaaliriveissä. Lisäksi kone oli puolityhjä, joten voitiin nousun jälkeen levittäytyä omille riveillemme. Alun huutoraivareiden jälkeen Abu nukahti, ja heräsi vasta kun kiinnitimme laskua varten turvavyötä pojan ympärille. Me olimme vuorotelleet pojan sylittelemisen kanssa; toinen katseli leffoja nukkuva Abu sylissä kun toinen yritti nukkua.

Jatkolento Delhistä Mumbaihin meni oikeastaan yhtä kivuttomasti. Yhteensä Abun unet olivat jääneet vähäiseksi, joten poika väsähti aika pian syliini pienen heijaamisen jälkeen. Nukuttiin reilun kolmen tunnin lentomatka sylikkäin, olimme kummatkin ihan uuvuksissa matkustamisesta ja huonoista yöunista.

Yleisestikin lentomatkat menivät aika hyvin, vaikka lähinnä vain sen takia että Abu nukkui suurimman osan matka-ajasta. Jos poika olisi ollut hereillä matkan, olisi reissaaminen ollut aivan tuskaa. Abu on siinä iässä, ettei malta olla paikoillaan. Lentokoneessa ei kuitenkaan ole tilaa liikkua, lattialle ei voi laittaa, eikä Abu kuitenkaan jaksanut kävelyharjoituksia muutamaa askelta pidempään. Naksut olivat salainen aseeni; olin ottanut ison laatikollisen naksuja mukaan kotoa ja annoin niitä aina kun muut keinot eivät toimineet. Lisää vinkkejä lentämiseen löydät täältä.

Ruokailusta
Olin pakannut Abulle mukaan isot määrät vauvan ruokia, puuroja, hedelmäsoseita, ja naksuja. Tiesin kuitenkin etteivät purkit riitä jokaiselle aterialle, vaan täytyisi antaa pojalle jotain helppoa sormisyötävää paikallisesta valikoimasta. Menolennolle pakkasin mukaan syötävää, lähinnä hedelmäsoseita pusseissa sekä jogurttivälipaloja; ruokia joita oli helppo antaa ja syödä. Heti kun päästiin perille Intiaan, laitoin paluulentoa varten ruuat erikseen. Näin ei tarvinnut pelätä, että loman loputtua kaikki ruuat onkin jo loppu. Matkalla totesin, että kätevimpiä olivat pusseihin pakatut ruuat - niitä oli helppo antaa lapselle suoraan suuhun erityisesti kun olimme tien päällä. Lasipurkeissa olleita soseita tarjoilin pääsääntöisesti vain kotona kun saatiin ruoka lämmitettyä ja lautaselle.

Ruuat riittivät suhteellisen hyvin, osittain varmaan sen takia että Abu söi aika vähän ja huonosti, todennäköisesti kuumuuden takia. Aamuille meillä oli varattu makeutettua pussipuuroa, jonka kanssa ei siis tarvinnut enää tarjoilla hedelmäsosetta. Mukana oli lisäksi 3 pussia Nan 2 -korvikejauhetta, joita käytettiin lähinnä puuron keittämiseen. Abu oli lopettanut (korvike)maidon juomisen jo pari viikkoa ennen matkaa, mutten uskaltanut kotona alkaa maisteluttamaan lehmänmaitoa mahdollisten oireiden takia.

Omien ruokien lisäksi Abu söi hyvällä ruokahalulla Etelä-Intian herkullisia banaaneja. Etelässä on vähintään 25 erilaista banaanilajiketta, ja ainakin 10 erilaista ehdittiin maistamaan. Banaanit olivat ihanan kypsiä ja makeita, joten Abukin tykkäsi niistä. Lisäksi mandariinit olivat pojan suosikkeja; mehua tihkuvia hedelmiä syötiin ainakin kerran päivässä. Lisäksi Abun intialainen isoäiti teki paikallisia riisikakkuja, idlejä. Idlit ovat Etelä-Intian erikoisuus ja ne tehdään höyryttämällä jauhettua riisiä ja linssejä (lisätietoa täältä). Idlejä varten tarvitaan erikoinen höyrytyspannu, joka löytyy nyt meiltäkin. Idlit olivat Abulle hyvä sormiruokailuun, sillä ne ovat sopivan pehmeitä ja tahmeita, eivätkä siis tipu pikkuisista sormista. Koska idlit tehdään höyryttämällä riisistä ja linsseistä, ne ovat tosi terveellisiä ja täyttäviä. Aikuiset syövät ne yleensä kookoksen ja linssimuhennoksen kanssa aamiaiseksi, Abu sai pelkkiä idlejä.

Aivan ehdoton apuvälinen olli Sack'n'Seat tyyppinen matkasyöttötuoli, vaikkakin halvempi versio, jonka ostin parilla eurolla Facebook-kirppikseltä. Sen avulla saatiin Abu sidottua kiinni normaaliin tuoliin ruokailujen ajaksi. Ok, poika ei kauaa viihtynyt siinä kunnes halusi taas lattialle liikkumaan, mutta ehdittiin kuitenkin yleensä syöttää lapsi. Paikalliset tuijottivat meitä uteliaasti kun alettiin kiinnittämään tuolia ja istuttamaan Abua siihen. Eräässä ravintolassa huomasin sitten, miten intialaiset tekivät pienen lapsen kanssa - istuttivat lapsen normaalille tuolille istumaan. Kaikki sujui hyvin, kunnes lapsi muksahti sivulleen suoraan lattialle. Se meidän ruma matkasyöttötuoli oli sittenkin parempi ratkaisu!

 

Matkasta löytyy vielä paljon muuta kerrottavaa, mutta nyt on flunssaisen pakko päästä lepäämään. Flunssainen Abu on roikkunut lahkeessa koko päivän, joten omaa aikaa ei juurikaan ole ollut. Hetkeksi naistenlehden ääreen ja sitten nukkumaan! 

 

 

Miten selviytyä lennolla 1-vuotiaan kanssa

Olimme Intian matkalla yhteensä lähes 20 tuntia lentokoneessa 1-vuotiaan vilkkaan pojan kanssa, ja selvisimme. Jännitin lentomatkustamista tosi paljon jo ennen lähtöä, Abu alkaa olemaan siinä iässä, ettei malta istua aloillaan puolta minuuttia pidempään. Meillä oli onnea menomatkan puolityhjän koneen kanssa, mutta paluumatkalla istuimme täpötäydessä koneessa.

 

Tässä muutamia vinkkejä lapsen kanssa matkustamiseen. Näillä 1-vuotiaan kanssa lentäminen on edes jotenkin siedettävää!

Varaa hyvät paikat. Hyvät istuinpaikat lentokoneessa varmistaa sen, että matkustaminen ei ole täyttä tuskaa. Vauva varmasti nukkuu sylissäsi istuitpa bisnes-luokassa tai vessojen vieressä, mutta sinä et välttämättä. Jo varausvaiheessa on hyvä varmistaa, että perheesi saa mahdollisimman hyvät paikat. Liikkuvan lapsen kanssa käytäväpaikka on kätevä; me jouduimme vähän väliä kaivamaan leluja, ruokaa tai muita ylhäällä olevasta vaippakassista. Jo kävelevän lapsen kanssa on kiva päästä hetkeksi jaloittelemaan käytävälle, häiritsemättä muita (useimmiten nukkuvia) matkustajia. Ihan pienen vauvan kanssa ikkunapaikka saattaa kuitenkin olla kätevämpi.

 

Varaa mukaan tarpeeksi herkkuja -  naksuja, hedelmäsosetta, keksejä tai muita. Vaikka olisi suotavaa, että lapsi syö terveellisen liha-aterian pitkän matkan aikana, et halua taistella syömisestä ahtaassa lentokoneessa. Lapsi  kyllä pysyy  lennon ajan elossa pelkkien hedelmäsoseiden avulla.

 

Ota koneeseen tarpeeksi uusia leluja. Uudet lelut viihdyttävät lasta pidempään kuin vanhat, kotona lojuvat lelut. Kun kassista löytyy useampi pieni uusi juttu, säilyy lapsen mielenkiinto pidempään kuin jos mukana on vain se yksi iso dinosaurus-lelu. Kirpparilta voi löytää pieniä leluja halvalla, joiden mahdollinen katoaminen ei harmita.

 

Hanki leluja, joissa on ääniä tai valoja. Ääni- ja valotehosteet pitävät pienen lapsen huomion paremmin kuin ne opettavaiset ja kasvattavat puulelut, näillä voi leikkiä sitten kotona. Lataa myös kännykkään erilaisia pelejä ja videoita, joita katsella lapsen kanssa. Lentokoneen humina peittää ääniefektit aika tehokkaasti. Sitä paitsi, muut matkustajat useimmiten sietävät lelujen ääniä paremmin kuin lapsen raivoamista. Vältä kuitenkin ylipakkaamista - kaikkien tavaroiden raahaaminen läpi lentokentän on tosi raskasta.

 

Pakkaa mukaan vaihtovaatteet. Siis myös itsellesi. Kun kakka roiskuu vaipanvaihdon yhteydessä tai väsynyt lapsi huitaisee juomat syliisi, on kiva vaihtaa päälle kuivat ja siistit vaatteet.

 

Anna lapsen purkaa liike-energiaansa lentokentällä ennen lähtöä. Kun pahimmat mehut on purettu, jaksaa aktiivinenkin lapsi istua vähän pidempään ahtaassa koneessa.

 

Yritä saada lapsi nukkumaan koneessa. Tämä on ainoa varma tapa, jolla saat itsekin hengähdettyä matkan aikana! Etenkin pitkät lennot ovat huomattavasti kivuttomampia kun lapsi nukkuu edes osan matkasta. Valitse siis mieluummin yölento pitkälle matkalle. Muista myös itse nukkua hyvin edellinen yö - vanhemmat ovat non-stop viihdyttäjiä lennon aikana, joten et halua olla uupunut valmiiksi jo koneen kiihdyttäessä kiitoradalle.

 

Jos muu ei auta, ota lasi viiniä. Pieni tujaus skumppaa tai punaviiniä rentouttaa kireimmänkin vanhemman. Lasillisen jälkeen pystyt olemaan stressaamatta kun lapsesi heittää itkupotkuraivarit keskellä koneen käytävää. 

Kotona, ehjin nahoin ja mahoin

Ilmasto muuttui lyhyessä ajassa aika huimasti - meidän perhe palasi eilen illalla Intian +30 asteesta Suomen hyisevään -10 asteeseen. Meidän trooppiseen ilmastoon tottuneet keuhkot salpaantuivat pakkasilman iskettyä naamaan lentokentällä. Abu varmasti ihmetteli missä ihmeessä me taas ollaan ja mitä tämä valkoinen juttu on...

 

Viimeiset pari viikkoa on ollut aikamoista matkustamista pienelle pojalle, sekä meille vanhemmille. Pienen vilkkaan lapsen kanssa matkustaminen ei ollut herkkua kenellekään ja hermoja koeteltiin vähän joka käänteessä. Lensimme heti uudenvuoden jälkeen Mumbaihin, sieltä Etelä-Intian Nagercoiliin, sieltä takaisin Mumbaihin ja sitten takaisin Suomeen. Neljä lentoa kahden viikon aikana ja päälle vielä aikaero... ei ole helppoa aikuisellekaan! Matka alkoi kaiken lisäksi kurjasti kun menolento Mumbaihin olikin peruutettu Istanbulin lumisateiden (!) takia. Odoteltiin koko päivä lentokentällä ennen uusien lentojen varmistumista. Abun matka alkoi siis jo valmiiksi väsyneenä ja nälkäisenä.

 

 

Tämä oli ensimmäinen matka, jolla minulla oli enemmän lääkkeitä mukana kuin kosmetiikkaa. Kassissa oli kaiken maailman troppeja Abun mahdollisia tauteja varten, mutta onneksi me kaikki selvisimme matkasta ilman minkäänlaisia mahaongelmia. En ole itse aikaisemmillakaan Intian reissuilla saanut mitään pöpöjä, mutta en ollut varma miten Abun maha kestää erilaisen bakteerikannan. Laukusta löytyi siis paria erilaista särkylääkettä eri muodossa, ripulilääkettä, nesteytyslääkettä, sekä lentoa varten korvakäytävää puuduttavia tippoja. Mitään näistä ei täytynyt käyttää, hienoa!

Paluu Intiasta Suomeen on aina yhtä ristiriitaista. On ihana olla kotona omassa asunnossa ja omassa rauhassa toimivassa yhteiskunnassa. Samalla kuitenkin Suomi tuntuu niin hajuttomalta ja mauttomalta Intian loputtoman kaaoksen, värisekamelskan ja hajujen ja makujen jälkeen. Tällä kertaa jäimme myös ikävöimään Abun serkkua ja isovanhempia. On surullista lähteä, kun tietää miten harvoin toinen puoli sukua näkee Abua.