tiistai 8. maaliskuuta 2016

Aamupäivä isin toimistolla

Abu lähti aamupäiväksi miehen toimistolle, kun minulla oli omia menoja. Mies on perustanut loppuvuodesta oman yrityksen, ja on vuokrannut pienen toimistotilan Helsingin keskustasta. Miehellä oli aamulla tiimikokous, joten poika lähti yrityksen toimistomaskotiksi. Abu ja miehen tiimi viettivät reilun tunnin yhdessä ennen kuin pääsin paikalle palauttamaan porukaan työrauhan. 

Abu tykkäsi toimistoelämästä hurjasti! Poika oli innostunut uudesta ympäristöstä ja käveli ympäri neuvotteluhuonetta moikkailemassa tiimiläisiä. Miehen yhtiökumppani sai Abulta erikoishuomiota, kun poika istui sylissä ja näpersi kauluspaidan nappeja.



Palautin tiimin työtehon ottamalla Abun jälleen hoitooni - oli jo aika päivän lounaalle ja sen jälkeen uniaika oli lähestymässä. Käveltiin Abun kanssa yhdessä keittiöön lämmittämään ruokapurkkia, ja matkalla poika ehti jo flirttailla muutaman toimiston naisen kanssa. Poika hymyili ja vilkutteli iloisesti, ja ilahtuneet naiset vilkuttelivat takaisin.



Syöttäminen oli vähällä olla aika sotkuista, mutta keksin sitoa pojan huivillani toimistotuoliin kiinni ruokailun ajaksi. Käsillä oli tietysti rivi muita viiihdykkeitä, kuten pallo, kirja, soiva lasten kännykkä, ja vesipullo. Vähitellen saatiin ruoka kurkusta alas ja voitiin jättää työt aikuisten vastuulle. Abulle ulkovaatteet päälle ja vaunuihin nukkumaan. 

Toivottavasti kaikki nauttivat omasta toimistoelämästään yhtä paljon kuin Abu! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti