Olin viikonlopun kahdestaan Abun kanssa, koska mies lähti Roomaan viettämään poikien viikonloppua. Viikonloppu oli todellinen yksinhuoltajaviikonloppu, sillä omat vanhempani ovat myös reissussa. Sovin siis tapaamisia kavereiden kanssa, jotta tulisi lähdettyä jonnekin muuallekin kuin leikkipuistoon ja laitettua meikkiäkin naamaan. Pikkulapsiarkena meikitön olo on normaaliolo, mutta välillä kevytkin meikki piristää kun peilistä ei enää katsele takaisin väsyneen näköinen raato.
Sovin siis leikki-, koti- ja kahvitreffejä ystävien kanssa. Parhaiten treffeistä toimi ne, jotka olivat leikkipuistossa tai kotona. Tapasin ystävän yhdessä kaupungin uusista ja hienoista kahviloista, Kruunuhaan vietnamilaishenkisessä Papu Cafessa. Abu nukkui päikkäreitä vaunuissa, ja tarkoitus oli nauttia kuppi kahvia samalla kun Abu viimeistelee uniaan. Ei mennyt kuin nanosekuntti siitä kun vaunut pysähtyivät kun poika rääkäisi vaunuissa. Abu heräsi, ja kiukkuisesti. Ensimmäisten suhteellisen tyytyväisten minuuttien jälkeen Abu alkoi kiljumaan, eikä meinannut lopettaa. Sylissä poika kiljui kuin sika ja rimpuili lattialle, kun päästin lattialle poika kiljui kuin sika. Kahvin juomisesta ei tullut mitään kun yritin hyssytellä poikaa muiden kahvila-asiakkaiden tuijottaessa rääkyvää lastani. Tällaisissa tilanteissa pintaa nousee negatiivisia tunteita - lievä häpeä (miksei toi lapsi voi nyt olla nätisti..) ja kiukku (jumaliste, lopeta nyt, ei sulla ole mitään hätää!). Lauantai-iltapäivän rentouttava kahvihetki kutistui siis tuskanhikiseksi painimiseksi lapsen kanssa.
Vaikka sää ei ollutkaan erityisen hyvä, käytiin Abun kanssa joka päivä puistossa keinumassa ja kaivamassa hiekkaa. Nykyään Abu viihtyy parhaiten lapio kädessä hiekkalaatikolla ja kauhomalla santaa erilaisiin astioihin. Sadekelillä superjännittävää oli myös käydä läpsimässä liukumäkeen syntynyttä lätäkköä. Lapset ja kura, ne vaan rakastaa toisiaan! Abulla oli ensimmäistä kertaa Ticketin kiva sadeasu. Takki oli vielä aika reilu, mutta ei se näyttänyt haittaavan menoa. Ostoslistalla on vielä kumisaappaat ja kurahanskat, vaikka nämä Reiman välikausihanskat kestivät hyvin lätäkössä touhuamista.
Vaikka viikonloppu meni ihan jotenkuten sujuvasti, olen aika raato. Aamusta iltaan touhuamista pienen lapsen kanssa väsyttää, aivan älyttömästi. Onneksi mies tulee yöllä takaisin ja viikolla voi jakaa hoitovastuuta. Jälleen kerran tuli suuri kunnioitus yksinhuoltajia kohtaan, jotka jaksavat lapsiaan yksin päivästä toiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti